• Pintakäsittely >>
• Maalit >>

Huonokuntoisenkin huonekalun voi vielä korjata. Jos mietit voiko jotakin korjata, niin ota yhteyttä ja pyydä mielipiteemme. Iän merkit kuuluvat vanhan huonekaluun eli mieluimmin tehdään vähemmän kuin enemmän. Kun huonekalusta poistetaan jotain, sitä ei saada enää takaisin. Eli jos huonekalu on alkuperäisessä pintakäsittelyssä, mutta likainen ja nuhjaantunut, niin todennäköisesti se ei kaipaa muuta kuin puhdistuksen oikeilla menetelmillä ja hieman korjauskäsittelyä.

Restaurointi on korjaamista tai entiselleen palauttamista. Sana restaurointi tarkoittaa, että huonekalu tai esine pyritään saamaan uudelleen käyttökuntoon . Restauroinnilla on tarkoitus palauttaa kohde aiempaan asuun poistamalla myöhemmin tehtyjä lisäyksiä tai täydentämällä heikentyneitä tai muuttuneita osia.

Restauroinnissa ei välttämättä poisteta kaikkia esineen historian kerrostumia vaan tapauskohtaisesti mihin lopputulokseen päädytään. Restauroinnissa pyritään käyttämään alkuperäisiä aineita sekä työmenetelmiä.

Esineen vaurioitumisprosessi pysäytetään tai sitä hidastetaan. Konservointi voi olla myös jo syntyneiden vaurioidenkorjaamista esim. esineitä puhdistamalla, haitallisten aineiden poistamisella tai kiinnittämällä vaurioituneita osia tai pintakäsittelyä.

Kokonaan tai osittain hävinneen osan tai pintakäsittelyn tekemistä uudelleen tai täydentämistä säilyneiden osien tai asiakirjojen pohjalta puolestaan kutsutaan rekonstruoinniksi.

Pintakäsittelyt voidaan karkeasti jakaa kahteen osaan, peittäviin ja sellaisiin joissa puunsyyt jätetään näkyville. Pintakäsittelyt, jotka eivät ole peittäviä ovat mm. öljyäminen, vahaus ja lakkaus.

Lakat valmistetaan erilaisista luonnon hartseista jotka liuotetaan rasvaisiin ja eteerisiin öljyihin tai spriihin. Yleisin hartsi on sellakka, jota saadaan intialaisesta fiikuslajissa elävän kirvan eriteestä. Sellakkaa on käytetty jo vuosisatojen ajan ja sillä saadaan kaunis lakkapinta, joka korostaa puun väriä sekä sen kuviota. Sellakkalla tehdään myös yksi vaativimmista restaurointi tekniikoista eli ranskalainen puleeraus. Sellakka pintaa vahingoittavat vesi, alkoholi sekä lämpö.

Useimmat viiluttamattomat huonekalut olivat 1700-1800-luvulla maalattuja, koska maali oli vaurauden mitta. Useimmiten varsinkin mäntypuiset kalusteet olivat maalattuja tai ootrattuja ( puumukailtu)
jalopuisiksi.

Nykyään on vallalla käsitys, että talonpoikaiset huonekalut olisivat olleet vahattuja tai öljyttyjä. Tämä onkin harhakäsitys ja kalusteet on todennäköisesti jossakin vaiheessa puhdistettu esim. lipeällä tai muulla vastaavalla.

Erilaisia maaleja ovat esimerkiksi pellavaöljymaali, munatemperamaali ja liimamaali. Maaleissa käytetään maalijauheita eli pigmenttejä. Kansanmaalarit käyttivät yleensä maavärejä, joita saadaan luonnossa esiintyvistä maalajeista esim.

punamulta ( rautaoksidi).

Ootrausliemi on yleensä vesipohjainen (esim. kotikalja tai viili) tai öljypohjainen (ohennettu vernissa). Kalja-ja viiliootraus on ketävyydeltään heikko, joten se kannattaa suojata esim. lakalla. Eri pigmenteillä saadaan kullekin puulajille sopivia värejä. Yleisimpiä puulajeja joita matkittiin olivat mahonki, tammi sekä pähkinäpuu.

Koristemaalauksia tehtiin runsaimmin pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla. Esikuvat maalauksiin tulivat Ruotsista. Tornionjokilaaksossa kehittyi oma voimakas ja värikäs koristemaalaustyylinsä. Yleisin koristemaalattu kaluste oli morsiusarkku, johon morsian keräsi kapionsa. Arkun kanteen oli tapana maalata myös omistajan nimikirjaimet ja vuosiluku. Maalaukset tehtiin joko itse tai tilattiin kiertäviltä kirkkomaalareilta.

<< Ylös